keskiviikkona, tammikuuta 18, 2006

Muistio 20060110

BM Hki 4 Muistio
Kokous 10.1. klo 14-16.30 Siemensillä Perkkaalla
Läsnä: Eila Honko, Matti Leskinen, Seppo Noro, Herkko Pesonen, Liisa Rainio, Anri Tuunanen, Tuire Kajasvirta
Asiat:
Kokouspohjana oli Matin tekemä oheinen esityslista, josta BM-värväystilaisuus ja Blogi käsiteltiin ensin:
Verryttelevää pikkupuhetta viivästyviä hiukan odotellessa.
Alustava katsaus aikatauluun ja BM-vierailuajoista sopiminen
Ehdotukset vaiheiksi ja ohjeiksi
Pelin kulun ja layoutin hahmottelu
Blogi? ja kotisivu
Seuraavat tekemiset, kokoukset ja aikataulusta sopiminen
BM-värväystilaisuuden tilanne
Löysät loppulätinät

1. Keskusteltiin BM-värväystilaisuudesta ja esitettiin ajatuksia ja ideoita Liisan ja ohjausryhmän tueksi. Pidämme hyvänä, että tilaisuuteen kutsutaan kaikkien pääkaupunkiseudun kuntien sekä HUSin edustajat.
Klubimme esittelee toimintaansa tilaisuudessa, kun kutsu tulee.
2. Blogiin pääsy ei ollut ihan helppoa. Useampi yrittäminen eri nimiversioilla oli tuottanut tulosta Anrilla ja Tuikulla. Herkko ilmeisesti pääsi helposti sisään. Matti antaa lisää editointioikeuksia. Harjoittelemme tosiaineistolla.
- Todettiin, että liitetiedostoja ei blogiin saa
- Laatukeskuksen kotisivut ovat parempi paikka säilyttää muistioita ja muuta aineistoamme. Blogi sopii keskusteluun ja asioiden työstämiseen.
3. Pohdimme pelin rakennetta, peli-ideologiaa ja pelin (=muutosprojektin) vaiheita:
MIKÄ PELI
Peli on hahmottumassa lautapeliksi
MILTÄ PELI NÄYTTÄÄ
Herkon ja Astan ehdotus pelistä, jossa on oma rata kullekin roolille, sai kannatusta.
Rata koostuu kysymyksistä, sekä positiivisista että negatiivisista. Sen lisäksi radalla on Check Pointeja / Success Pointeja
MITÄ ROOLIT OVAT
Vastustajan rooli Tuire ja Liisa
Muutosagentin rooli Eila ja Anri
Prosessin omistajan rooli Matti ja Seppo
Prosessissa olevien eli muuttujien rooli Herkko ja Asta
Päätettiin , että kustakin roolista tehdään oma ’tehtävä ja luonnekortti’ týöpariemme tekemien ehdotusten pohjalta. Kukin rooli edustaa eläinhahmoa.
Anri luonnostelee

Tutkaillaan vielä, ovatko roolit oikeat ja/tai onko niitä lisää. (Kukin tykönänsä ja kommentoi, keskustelee blogissa tarvittaessa). Anri kertoi organisaationsa peleistä, jossa on Good Citizensejä ja Rainmakereitä.
PELIN VAIHEET
Muutosprosessin (=pelin) vaiheiksi hahmoteltiin:
1.Tarve
2.Analysointi
 Check Point
3.Muutosvaihtoehdot
 Go/ no go
4.Projektin (esi)suunnittelu
5.Projektointi
6.Toteutus
7.Projektin päättäminen
8.Projektin evaluointi
9.Jatkuva parantaminen
Lisäksi merkittiin vaiheiksi Tiedotus ja Johtaminen (ihmisten) – huomioiden, että perusvastustus on jatkuvaa
Peliä voidaan pelata vaiheittain tai kerralla läpi tai useaan kertaan rooleja vaihtaen
PELIN KULKU
Tällä hetkellä hahmotelma on, että
-Pelaajat saavat roolin tehtäviä ja luonnetta kuvaavat kortit käteensä pelin alkaessa ja toimivat roolinsa mukaisesti
-Kukin pelaaja etenee roolinsa mukaista rataa eteenpäin
-Radassa on kysymyksiä (tehtäviä) ja Check pointeja, joihin pelaaja reagoi
-Kysymyksistä ja tehtävistä syntyy keltaisia lappuja, jotka pelaaja vie seinälle
-Kun peli on käyty läpi sovittuun vaiheeseen tai loppuun, puretaan pelitilanne keskustellen ja SWOTin avulla
Keskusteltiin tarinasta, jonka puitteissa peli etenee. Jäi auki, minkälainen tarina (tai eläinsatu) meillä on ja onko meillä muutama vaihtoehtoinen tarina
Keskusteltiin myös, eteneekö peli ruutu kerrallaan, vai onko käytössä noppa, vai joutuuko pelaaja palaamaan esim. negatiivisista ruuduista taaksepäin.
Sovittiin, että työparit miettivät kysymykset oman ’vastuualueensa’ pelilaudan radalle.
4. BM-aikataulu
Pidettiin varmempana siirtää benchmarkingia alkuun suunnitellusta aikataulusta viikoille 11 ja 12.
Ehdotamme Innotiimiä 15.3. kello 15 ja Anttilaa 22.3 tai 23.3.
5.Suraava kokous sovittiin pidettäväksi 25.1. kello 15 Eilan luona HUSissa ja sitä seuraava 6.2. kello 15 Pasilassa?
Muistiin merkitsi
tuikku

Ei kommentteja: